Tasapaino parvessa

Ennen omien kanojen saamista minulla ei ollut, kanakirjallisuuden lukemisesta huolimatta, realistista mielikuvaa kanojen sosiaalisista suhteista, saati sitten niiden merkityksestä parven hyvinvoinnille. Nokkimisjärjestys on varmasti monelle tuttu käsite, mutta se, millaisia persoonia kanat voivat olla, yllätti minut täysin. Sain kuitenkin nopeasti huomata, että kanojen maailmassa ystävystytään, sopeudutaan, suvaitaan ja ollaan samalla aaltopituudella, mutta valitettavasti aina kaikkien kemiat eivät kohtaa. Kanojen väliset suhteet vaikuttavat vahvasti kanalan arkeen ja parven tasapainoisuuteen. Parvessa, jossa jokaisella on oma paikka ja valtaosa kanoista tulee hyvin toimeen keskenään, ei ole suurta draamaa ja arki rullaa mukavasti. Sitä vastoin parvi, jossa nokkimisjärjestys on epäselvä ja kanojen rinnakkaiselo ei suju rauhallisesti, sattuu turhia haavereita, stressitaso on korkea ja ilmapiiri on levoton.

Kanalassani on tapahtunut monenlaisia muutoksia sitten alkuparven. Osan aikaa kanat ovat olleet kahdessa siitosryhmässä ja tuona aikana pääsin hyvin vertaamaan, millainen vaikutus kukon luonteella on kanojen hyvinvointiin ja sitä kautta myös munintaan. Kanoistaan hyvin huolehtivan kukon parvessa munintaprosentti oli suurempi, kanat aktiivisempia ja uteliaampia. Vaikka kummankin siitosryhmän pääkukot olivat kilttejä, toisella oli käsitys parven johtajuudesta ja toisella ei. Kokemus opetti minulle hyvän kukon todellisen arvon; hyvä kukko on korvaamaton! Myöhemmin olen saanut oppia, ettei yksi hyvä kukko kuitenkaan vielä takaa parven tasapainoa, vaikka onkin äärimmäisen tärkeä osa sitä. Parven tasapaino koostuu monesta pienestä asiasta.

Edellisen kesän ja kuluvan syksyn kanani ovat saaneet elellä yhtenä parvena. Pääkukon virkaa on toimittanut Arvo, joka on osoittautunut tasapuoliseksi rauhanrakentajaksi. Parvessa on kesän aikana varttunut aikuiseksi maaliskuussa kuoriutunut kukko ja kaksi toukokuussa kuoriutunutta pikku-kukoa. Kanoja on ollut riittävästi suhteessa kukkojen määrään, mutta silti jouduin moneen kertaan puntaroimaan miksi kanat ovat välillä levottomia ja munivatkin joskus minne sattuu. Lopulta syyksi paljastui maaliskuussa kuoriutunut kukko. Sillä oli ajoittain turhan rajut otteet kanojen kanssa, joka johti ongelmiin pääkukon kanssa. En voi syyttää pelkästään nuorta kukkoa sen kykenemättömyydestä toimia fiksusti, sillä se oli ainoa, joka kuoriutui ko. haudonnassa. Muut munat menivät kesken, kun pääsivät kylmettymään haudonnan alkuvaiheessa kanan erehdyttyä yöksi väärään pesään. Yksinäinen tipu on helposti tavallista enemmän sorsittu. Taidot toimia osana parvea eivät tule yhtä luonnollisesti kuin sellaisella kanalla, joka saa kasvaa yhdessä samanikäisten tipujen kanssa. Tämä nuori kukko yritti parhaansa, mutta syystä tai toisesta siltä puuttui jokin tarpeellinen palikka korvien välistä. Kun kukko poistettiin parvesta, rauha laskeutui maahan jo samana päivänä.

Aina levottomuuden aiheuttaja ei ole kukko, vaan ongelmia voi aiheuttaa myös pahapäinen kana. Huonokäytöksinen kukko tekee kenties helpommin treffit kirveen kanssa kuin kana, joka ei osaa toimia parvessa fiksusti, sillä riippuen parven koosta ja muiden kanojen luonteesta, yksittäinen temperamenttinen kana ei välttämättä muodostu suureksi ongelmaksi. Itse olen kallistunut siihen, että siinä missä parveen sopeutumaton kukko on poistettava joukosta, myös muita kiusaava kana on riski parven tasapainoisuudelle ja tuleville sukupolville. Muninta ei saisi olla esteenä pahapäisen kanan lopettamiselle. Kuitenkin sekä kanojen että kukkojen kanssa on ennen lopullisia päätöksiä pohdittava syitä ei-toivotulle käytökselle, sekä joissain tapauksissa tehtävä muutokset vähitellen. Esimerkkinä toimikoon oman kanalani tilanne ennen porukkaan sopimattoman kukon poistamista. Parvessa oli kaksi kanaa, jotka terrorisoivat toisia kanoja. Suunnittelin jo kukolle ja parille kanalle joukkotreffejä kirveen kanssa. Kiukkuiset kanat kävivät mm. nokkimassa tipuja, hätyyttämässä emoja pesistä ja aiheuttivat yleistä hälinää. Jos olisin toteuttanut joukkopoiston, minulta olisi kuitenkin jäänyt näkemättä millainen muutos parveen syntyy jo yhdenkin hallitsevan yksilön lähdöstä. Äksymmät kanat rauhoittuivat selvästi nuoren kukon kirvestreffien jälkeen ja viikossa tilanne oli muuttunut niin paljon, että kanatkin saivat jäädä.

Seuraavalla kerralla taidan kirjoitella kanalan vuosirutiineista omasta näkövinkkelistä.

Kanojen sukusiitos

Sukusiitos on asia, jota on ennen kanoja tullut ajateltua lähinnä koiramaailman näkökulmasta. Kun kanalan ensimmäiset asukkaat saapuivat, ajatuksena oli pitää pienehköä parvea ja hankkia siitosmunia sitten jos hautomaintoa ilmaantuu. Alkuparvessa oli kuitenkin yksi kukna eli kanaksi oletettu kukko, joka sotki ajatukset. Halusin kukoksi paljastuneelle oman siitosparven, sillä silloisen tietoni varassa pidin pahana asiana, että kukko polkisi mahdollisia puolisisaruksiaan. Fiksu olisi ymmärtänyt heti, ettei sillä olisi ollut mitään merkitystä kuka polkee ja ketä, jos munia ei käytä haudontaan vaan ruuanlaittoon. Puolustuksena sanottakoon, että kahden siitosparven suunnitelmassa oli ajatuksena ottaa haudottavaksi munia vuorotellen kummastakin siitosparvesta ja laittaa kotiin jätettävät nuorikot siihen siitosparveen, jossa ei ole lähisukua. Matkan varrella olen todennut, että suunnitteleminen on ihan hyvä juttu, mutta todennäköisyys niiden muuttumiseen on yllättävän suuri!

Pääsin osallistumaan tänä kesänä MTT:n suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman kesäseminaariin. Seminaarin sisältö oli todella monipuolinen ja myös tänä sukusiitosasia nousi siellä esiin. Paikalla oli kaksi pioneerisäilyttäjää. He kertoivat omien kanaparviensa olleen alkuun hyvin pieniä; suunnilleen 5-6 kanaa ja kukko. Tämä tarkoittaa sitä, että kannat ovan menneet melkoisesta pullonkaulasta. Nykytilaa katsoessa voidaan kuitenkin todeta kanan kestävän sukusiitosta hyvin, sillä kannat vaikuttaisivat, ainakin valtaosin, olevan elinvoimaisia.

Tiedustelin kesäseminaarissa miten kukkojen kanssa olisi viisasta toimia, jotta parvi pysyisi elinvoimaisena. Sain paljon uusia näkökulmia ja ratkaisuvaihtoehtoja omaa parvea ajatellen.

Seuraavassa muutama ratkaisumalli:

1) Parven uudistaminen ja lisäys ostetuilla siitosmunilla
Kukon vaihdolle tarvetta vain jos kukon luonteessa tai terveydessä vikaa. 

2) Kukon vaihto vuosittain 
Parven lisäys omista siitosmunista.

3) Parvessa vain yksi kukko, haudonta oman parven munista
Haudonnasta voi jättää parveen nuorikoita tai pikku-kukkoja, sillä isä-tytär- tai äiti-poika-yhdistelmä ei ole ongelma (Huom! Lue kohta 5!). Täyssisarusten jälkeläisiä ei pitäisi hautoa.

4) Parvessa vähintään kaksi erisukuista kukkoa, haudonta oman parven munista
Kun parvessa on enemmän kuin yksi aikuinen kukko, voi aiempaa turvallisemmin mielin jättää oman parven munista haudottuja tipuja kasvamaan samaan parveen ja myös jatkamaan sukua. Kana pystyy valitsemaan mikä kukko hedelmöittää munat, vaikka kaikki parvessa olevat kukot polkisivat sitä. Tässä vaihtoehdossa sisarusten erottaminen ei ole yhtä tärkeää kuin 3. kohdassa.

5) Parvessa vain yksi kukko ja sen jälkeläisiä on jo kahdessa tai useammassa polvessa
Parven lisääminen olisi viisasta tehdä erisukuisilla siitosmunilla tai vaihtaa kukkoa.

Seuraavassa kaksi linkkiä aiheeseen liittyen:  http://journeytoforever.org/farm_library/ppp/jpg/ppp6-1.jpg ja http://scratchcradle.files.wordpress.com/2012/06/extended-spiral-breeding.jpg

Omat kanat ovat olleet yhtenä parvena kesästä ja olen tällä hetkellä kahden vaiheilla annanko parven olla yhdessä myös talvella vai jaanko sen kahteen siitosparveen, kuten edellisvuonnakin tein. Vaakakupissa painaa päätöstä tehdessä eniten parven tasapainoisuus ja luonteiden yhteensopivuus. Siinä onkin seuraavaa postausta varten sopiva aihe.

Nuorten kylpyhetki

Ylläri-isä?

Ensimmäisen haudonnan kohdalla ajattelin, että suositusten mukainen 4 viikkoa parven muodostamisesta on turvallinen aika siitosmunien keräämiselle, jotta tipujen isäehdokas olisi varmasti selvillä. Keräsin munat 4vk 5vrk kuluttua Oivan siirtymisestä omien rouvien pariin. Mukaan haudontaan laitettiin tietoisesti yksi muna myös Oivan siitosparvesta, muut munat olivan Arvon parvesta.

Kuoriutumisen alettua tilannetta tarkkailtiin huolellisesti, jotta Oivan tipu saataisiin varmasti tietoon. Onneksi Ilona ei pahastunut nostelusta ja munien tarkastamisesta. Sattui niin hyvin, että ensimmäinen kuoriutuja oli Oivan tipu. Kaikki muut kuoriutuneet poikaset olivat eri värisiä, joten minun ei tarvinnut rengastaa niitä erottaakseni ne toisistaan.

Tirppojen kasvaessa erään kanaharrastajan kommenttien jälkeen heräsi vahva epäily, että myös toinen tipu saattaisi olla Oivan jälkeläinen ja näin ollen siemen olisi itänyt yli tuon turvallisena pitämäni neljän viikon rajan. Tarinoita ylläri-isistä olin kyllä kuullut ennenkin, mutta silti tuntui uskomattomalta, että lähes viisi viikkoakaan ei olisi riittävän pitkä aika, jotta voisi olla varma tipujen isästä.

Syy epäilyyn oli tirpan väri; Oiva voi periyttää mustaa kuviota ja näin sen pojalla olikin. Seuraavassa kuvat Oivasta ja sen takuuvarmasta jälkeläisestä "Pikku-Kukosta".
 

Oiva

"Pikku-Kukko"

Isäehdokas Arvon ei pitäisi voida periyttää mustaa kuviointia. Alla olevassa kuvassa Arvo jälkeläisensä splash-kana Kielon kanssa.

Arvo ja Kielo

Arvoitus-isän jälkeläinen Lilja seuraavissa kuvissa. Kasvaessaan höyhenpeitteen tummuus on aavistuksen haalistunut ja valo vaikuttaa myös siihen miltä sävy milloinkin näyttää.

Värien periytyminen on monimutkainen juttu. Tyrnisten kohdalla erilaisten värien ja kuvioinnin määrä tuo oman lisähaasteensa. Varsinkin kukkojen höyhenpuku voi olla todella monenkirjava. Varmuudella Liljan isää ei siis voi tietää, ellei teetä geenitestiä ja vaikka Liljan isä on moneen kertaan mietityttänyt, en aio käyttää rahaa asian selvittämiseen. Siitosmunia kerätessä Liljan munat on ollut helppo erottaa ja laittaa syötävien joukkoon. Ne ovat tällä hetkellä kaikista pieninpiä ja niissä on kaunis kuvio toisessa päässä.

Jatkossa, mikäli haluan olla 100% varma minkä kukon jälkeläisiä tirpat ovat, pidän siitosmunien keräämiselle viittä viikkoa miniminä ja kuutta turvallisena aikana parven muodostamisesta. Ylläri-isän mahdollisuus on saanut minut pohtimaan monenlaisia asioita kananpitoon liittyen ja sukusiitos on yksi niistä. Viime kuukausina olen kuullut kanojen sukusiitoksesta ja kanojen itsenäisestä isäkukon valinnasta asioita, joita en koiramaailman kautta saamani ymmärryksen valossa olisi heti ollut valmis uskomaan. Seuraava aihe blogissa käsitteleekin sukusiitosasioita ja kukon vaihtoa.

Muodonmuutos

Kaikki poikaset näyttävät hurmaavilta kuoriuduttuaan ja kuivuttuaan. Pörröisiä untuvapalloja eri väreissä. Untuvapeite ei kuitenkaan välttämättä kerro paljon mitään tulevasta värityksestä. Ainakin tyrnävänkannan tipuihin liittyy suuri jännitysmomentti, voisi sanoa, että ihan aikuisuuteen asti. Tässä muutamia esimerkkejä omassa kanalassa kuoriutuneista poikasista ja siitä, miltä ne ovat näyttäneet eri kasvuvaiheissa.

 Liljan muutos poikasesta nuoreksi kanaksi

Kielon muutos poikasesta nuoreksi kanaksi

Kielo oikealla

Väinö, jonka kohdalla aikuisen kukon asu on vielä arvoitus

Ukon ja Urhon muutos 

Ukko ja Urho taka-alalla

Ukko edessä, Urho sen takana vasemmalla

Ukko oik, Urho vas.

Ukko

Ukko

Ukko

Ukko vähän ennen muuttoa uuteen kotiin.

Urho

Urho

Urho

Urho valmiina muuttamaan uuteen kotiin.

Muutos poikasesta sukukypsäksi on minusta huikea jokaisen kanan ja kukon kohdalla! Tyrnävänkannan suuri värivaihtelu tuo tähän oman mausteensa. Jossain vaiheessa voisin tehdä vähän vastaavan kuvakoosteen myös nuorikkona meille muuttaneista kanoista.

Seuraava teksti käsittelee aihetta ylläri-isä.

Syntymän ihme

20 vuorokauden odotus palkittiin; ensimmäisessä munassa oli särö ja piipitys kuului. Ilonan ensimmäisestä haudonnasta tuloksena oli neljä kuoriutunutta poikasta. Viides tipu oli lähtenyt kehittymään hyvin, mutta syystä tai toisesta se oli kuollut suunnilleen 18 vrk:n kohdalla.

Särö ensimmäisessä munassa.

Emon alta kurkistelua.

Ilonan neljä tipua.

Ensimmäisenä päivänä poikaset eivät vielä tarvitse ruokaa, sillä ne saavat ennen kuoriutumista vatsaan vetäytyneestä ruskuaispussista ravintoa. Kaikkien tirppojen kuoriuduttua ja kuivuttua, minulla on ollut tapana tarjota niille keitettyä, muussattua kananmunaa. Kun poikaset saavat ruokaa, tulisi niille olla tarjolla veden lisäksi myös hiekkaa. Vesiasitioiden kanssa on oltava tarkkana; pienet tirpat hukkuvat helposti. Vesiastiaksi sopii esim. matala lautanen, jonka pohjalla on kiviä estämässä tipujen kastumista ja hukkumista tai juoma-automaatti. Jos poikaset ja emo ovat korkealla pesässä, pitää varmistaa, etteivät pienet tulokkaat pääse putoamaan. Omassa kanalassa ratkaisuna on ollut siirtää kana tirppalan puolelle joko hautomavaiheessa pesineen tai sitten tipujen kanssa päivä kuoriutumisen jälkeen.

Helmi tipuineen.

Myös Helmille kuoriutui neljä tipua. Tässä vaiheessa Ilona muutti tirppalasta muiden kanojen joukkoon omien poikastensa kanssa. Poikasten turvallisuudesta aikuisten kanojen joukossa pidettiin huolta tekemällä piilopaikkoja ja verkottamalla munintapesien alle tila, johon muut kanat eivät päässeet, mutta tirpat mahtuivat kulkemaan mukavasti. Munintapesän alle laitettiin myös poikasrehu ja oma juoma-astia tipuille.

Muu parvi on suhtautunut tipuihin vaihtelevasti. Emot kuitenkin huolehtivat omistaan hyvin ja Arvo-kukko on omalla tasaisella luonteellaan pitänyt järjestystä yllä. Tipujen hoidosta ei ole ollut ylimääräistä vaivaa sanottavasti, sillä kanaemot opettavat jälkikasvun parven tavoille. Poikasten kasvun seuraaminen kuitenkin usein hidastaa oleellisesti minun liikkeitä kanalassa; niiden puuhia on mukavaa seurata, kamera kulkee useimmiten mukana ja äkkiä sitä huomaa viettäneensä tovin jos toisenkin kasvun ihmettä katselemassa.

Ilona vierotti poikasensa niiden ollessa 6 viikon ikäisiä. Helmi puolestaan vierotti omansa jo neliviikkoisina ja teki heti selväksi, ettei mamman siipien suojiin ole enää mitään asiaa. Seuraavalla kerralla vierotus tapahtui onneksi viikkoa myöhemmin. Muninta on jatkunut vierottamisen jälkeen melkein saman tien.

Seuraavaan postaukseen on tulossa kuvia poikasista eri ikäisinä. Pienet pallerot muuttuvat kovin äkkiä ja se, millaiset sulat höyhenten seasta alkavat ilmestyä, on aina yhtä jännittävää!

Haudontapuuhia

Kuten edellisessä postauksessa kävi ilmi, kanamäärä nousi Oivan rouvien myötä yhdeksään. Elimme lokakuuta kun viimeinenkin nuorikko aloitti muninnan. Ensimmäiset pienet munat löytyivät muualta kuin pesästä, mutta onneksi Arvo-kukko osasi pitää huolta arjen sujuvuudesta ja alkoi houkutella nuorikoita pesään munimaan. Kukon opastuksella nuoret kanat oppivat munimaan oikeaan paikkaan nopeasti.

Arvon parven muutettua talvikanalaan loka-marraskuun vaihteessa loppui ulkoilukausi. Talvikanalan virkaa toimittaa lämpöeristetty parakki, johon on tehty kummallekin parvelle n. 7,5m² tila sekä ns. tirppala. Osastojen välissä on "huoltokäytävä", jossa säilytetään ruokalaatikot yms. tarpeellinen.

Nuorikoiden kasvua aikuisiksi kanoiksi oli mielenkiintoista seurata ja vähitellen niille kehittyi melko säännöllinen munintarytmi. Oivan rouvat aloittelivat sulkasatoa, joten munia tuli harvakseltaan, mutta Arvon porukka ahkeroi ja munia tuli jokaiselta kanalta lähes päivittäin. Kunnes eräänä marraskuisena aamuna pesässä oli näky, jota en olisi osannut odottaa niin myöhäisessä vaiheessa vuotta.

Pesässä nökötti Ilona. Se kurisi kiukkuisesti kun pesää lähestyi ja tarjosi nokkaa kaupanpäällisiksi. Päätettiin katsoa, olisiko illalla erilaiset ajatukset. Ei ollut; Ilona nökötti edelleen pesässä ja ilmoitti selkeästi, ettei kenelläkään olisi sinne asiaa. Hautomaintoa oli toivottu hartaasti koko kesä ja syksy, joten kun Ilona kerran oli päättänyt hautoa, laitettiin sille viisi kynällä merkattua munaa alle ja toivottiin nuoren kanan innon riittävän haudonnan loppuun asti.

Kuten kuvasta näkyy, Ilona ei riemastunut häirinnästä. Hautominen lähti kuitenkin käyntiin mukavasti ja koska päivittäin tarkistettiin, onko joku käynyt munimassa lisää hautojan pesään, alkoi Ilona vähitellen tottua käsittelyyn ja vastassa oli enää harvoin yhtä tyrmistynyt ilme.

Hautomakuumeen sanotaan olevan tarttuva tauti. Tämä saatiin huomata kaksi viikkoa myöhemmin kun viereisessä pesässä oli seuraava kana lättänänä.

Myös Helmi sai munia alleen ja kun haudonta tuntui lähteneen hyvin käyntiin, se siirrettiin pesineen Ilonan kanssa tirppalaan. Näiden ensimmäisten haudontojen aikana kävi jo selväksi kanojen erilaiset luonteet ja asia korostui tipujen kuoriuduttua.

Munanetissä on hyvät ohjeet haudonnasta kanan alla ja tipujen hoidosta. Näissä ensimmäisissä haudonnoissa siitosmunat olivat parin edeltävän päivän aikana kerättyjä. Jotta munista kuoriutuu tipuja, niiden pitää olla hedelmöittyneitä. Ts. kanaparvessa täytyy olla sukukypsä kukko. Jos parvessa, josta siitosmunia kerätään, on ollut useita kukkoja ja haluaisi jälkeläisten olevan tietyn kukon, suosituksen mukaan kanojen täytyisi olla erossa muista, kuin toivotusta isäkandidaatista, vähintään 4 viikkoa. Itse sain ensimmäisen haudonnan yhteydessä huomata neljä viikkoa ehdottomasti riittämättömäksi ajaksi. Palaan asiaan myöhemmässä postauksessa, mutta sanottakoon sen verran, että alan vähitellen epäillä turvallisen ajan olevan lähempänä kuutta kuin viittä viikkoa!

Haudonta kestää 21vrk, tosin nämä meidän tulokkaat ovat kuoriutuneet lähes poikkeuksetta 20vrk:n kohdalla. Koneella hautomisesta minulla ei ole kokemusta, mutta mutu-tuntumalla väitän, että hautova kana on omistajan kannalta helpoin tapa saada tipuja. Kana huolehtii kaikesta haudonta-aikana itse, kunhan sille taataan haudontarauha ja tipujen kuoriuduttuakin täyspäinen emo pitää omistaan tarkasti huolta.

Tervetuloa uuteen kotiin kanaset!

Kaikki valmistelut ja odotus palkittiin kun kolme kanaa ja kukko haettiin kotiin toukokuun 2013 lopussa. Alkuparvessa oli yksi aikuinen kana ja kukko sekä kaksi nuorikkoa. Kanat haettiin alle 50km päästä. Matka sujui hyvin. Osa kanoista pakattiin pahvilaatikkoon ja osa kulki kissankuljetuslaatikossa. Kotikanalassa oli kaikki valmiina ruokaa ja juomaa myöten, joten kanat päästettiin heti matkan päätteeksi tutustumaan uuteen kotiinsa. Ulkoa haettu vihreä houkutteli kukon pian tarjoilemaan ruokaa muille ja pikkuparven arjen tasaantuminen alkoi. Porukan aikuinen kana osoitti hyvin selvästi pienelle väelle mitä nokkimisjärjestys tarkoittaa ja varsinkin toinen nuorikko sai huomata, että piilopaikat mm. kylpyhiekka-astian takana ovat tarpeen. Kun kaikille oli selvinnyt mikä on parven arvoasteikko, rauha laskeutui ja pienimmänkään ei tarvinnut enää piilotella. En voi korostaa liikaa hyväpäisen ja herrasmiesmäisen kukon merkitystä kanojen kotiutumisessa ja parven keskinäisessä tasapainossa. Kukko huolehti alusta asti kiistattoman kuningattaren liehittelystä tarjoamalla aina ensin hänelle ja rakentamalla suurella hartaudella pesää. Samaan aikaan kukko kuitenkin suojeli junnuja tulisieluiselta rouvaltaan ja jakoi herkkuruokia myös niille kun emännän silmä vältti. Muutamassa viikossa toisen nuorikon kasvupyrähdys ja hurjasti kasvanut harja ja heltat osoittivat, että kanalassa asusti kaksi kanaa ja kaksi kukkoa. Ratkaisuksi tuli ostaa kaksi nuorikkoa lisää ja uudelleen ristitty kukkopoika sai jäädä porukkaan kasvamaan. Avoimeksi jätettiin olisiko sillä edessä pata, pito vai myynti.

Oikealla kukoksi paljastunut ja uudelleen nimetty Oiva.

Uusien kanojen lisääminen parveen on aina jännittävä hetki. Tälläkin kertaa nuorikot saivat alkuun tiukkaa tekstiä osakseen ja kanojen raakuus toisiaan kohtaan tuli hyvin selväksi; nokkaa tarjottiin säälimättömästi. Koska kanat voivat saada pahaa jälkeä aikaan selvittäessään nokkimisjärjestyksen, ei ole turvallista lisätä pelkästään yhtä uutta kanaa parveen ja lisäksi on huolehdittava siitä, että kanalasta löytyy suojapaikkoja sekä sijoitettava ruokaa ja juomaa vähintään pariin paikkaan. Kun parveen lisättäviä kanoja on vähintään kaksi, tulokkaat saavat toisistaan turvaa ja sorsiminen ei kohdistu vain yhteen. Aikuisen kukon pystyy lisäämään kanaparveen yksinkin, mutta nuori kukko ei välttämättä pärjää aikuisten kanojen kanssa ilman kaveria, joten keskenkasvuiset kukot kannattaa lisätä parveen kaksittain.

Alussa haaveena oli, että kesän tai syksyn aikana aikuinen kana intoutuisi hautomaan ja parven koko kasvaisi siten ainakin muutamalla kanalla. Hautomaintoa ei kuitenkaan kuulunut koko kesänä ja syksyllä oli edessä päätösten teko Oivaksi ristityn nuoren kukon kanssa. Se oli luonteeltaan oikein mukava ja kun tarjoutui tilaisuus ostaa Oivalle ihan omia rouvia lokakuussa 2013, päätettiin talvikanalaksi hankittuun tilavaan parakkiin tehdä kahdelle siitosryhmälle omat osastot. Oiva sai kolme rouvaa itselleen ja vanha kukko Arvo muutti toiseen osastoon neljän kanan kanssa. Kanamäärä oli kasvanut neljästä yhdeksään, tosin toisella tavalla kuin olin haaveillut.

Oiva ja kaksi uusista rouvista Lumi ja Ruska.

Viralliset koukerot

Kanojen ottaminen vaatii jonkin verran paperitöitä. Yhdenkin kanan ottajan tulee rekisteröityä kanojen pitäjäksi riippumatta siitä onko kyse kesä- tai vuokrakanoista vai ihan omaksi ostetuista, ympäri vuoden pidettävistä kanoista. Rekisteröityminen tapahtuu täyttämällä eläintenpitäjä- ja pitopaikkalomakkeet ja toimittamalla ne sille maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka kunnan alueella eläintenpito tapahtuu. Kun lomakkeet on käsitelty, posti tuo tullessaan asiakas-/tila- sekä pitopaikkatunnukset. Muistathan hoitaa tämän asian kuntoon jo ennen kanojen ostamista tai vuokraamista!

Kaava-alueella asuvan kanoja haaveilevan tulee ottaa yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja mikäli rakennusten käyttötarkoitus olisi muuttumassa tai kanoja varten oltaisiin rakentamassa uusia tiloja, myös kunnan rakennusvalvontaan on oltava yhteydessä. Eri paikkakunnilla on vaihtelevia käytäntöjä ja rajoituksia, joten tähän asiaan tulisi myös perehtyä riittävän huolella ennen kanojen hankkimista. Naapurisovun kannalta on myös hyvä pohtia kanojen mahdollisia meluhaittoja. Kanaparvessa olisi hyvä olla kukko ja kukot eivät todellakaan availe ääntään pelkästään aamuisin. Mikäli naapuri osuu todella lähellä, kukon kiekuminen saattaa häiritä kovastikin.

Eviran sivuilla oleva muistilista kesäkanojen pitäjälle on tutustumisen arvoinen tietopaketti!

Onni on omien, onnellisten kanojen munat!

Kanoja odotellessa

Kanojen varaamisen jälkeen oli aikaa kartuttaa kanatietoutta entisestään lukemalla kirjaston valikoimasta kaikki mitä käsiin sai (mm. Leppänen-Porttila: Kanat - Suomen rodut, Telkänranta: Kanojen maailma, Rehnström: Luomukanan hoito, Niemelä: Opas pienkanalan hoitajalle) ja koluamalla Munanettiä läpi. Ajatukset oman kanalan tiloista muotoutuivat vähitellen ja eristetyn ulkovaraston muuttaminen kanalaksi sai alkaa. Varatuille 3 kanalle ja yhdelle kukolle tehtiin, parven kasvua silmälläpitäen, 10,5m² tilat, parin neliön huoltoeteinen sekä verkkokattoinen ulkotarha. Luontainen parven koko on noin 5-20 kanaa ja muutama kukko. Aikuisia kanoja ja kukkoja suositellaan kotikanalaan maksimissaan 4-5 kpl/neliömetri. Kana tarvitsee kuitenkin tilaa mahtuakseen liikkumaan ilman häiriötä, joten sopivaa eläintiheyttä pohtiessa tulisi ottaa huomioon parven käytössä olevan tilan kokonaispinta-ala. Varsinkin pienissä tiloissa (alle 5 m²) kotikanalan suosituksen mukainen maksimimäärä on mielestäni jo liiallinen. Itse laskin kesäkanalaan mahtuvan ulkotarha huomioituna väljästi maksimissaan 20 aikuista kanaa. Vertailun vuoksi kuitenkin kerrottakoon, että lattiakanaloiden eläintiheys saa olla 9 kanaa/m² ja luomukanalassa enintään 6 kanaa/m².

Alkuun kuivikkeena kokeiltiin kutteria, mutta se pölysi turhan paljon ja vaihdoimme olkipellettiin.

Kanalaan rakennettiin kaksi munintapesää, joissa on avattava katto. Ne sijoitettiin siten, ettei aurinko pääse paistamaan pesiin. Munintapesiä tulisi olla vähintään yksi pesä neljää kanaa kohti. Pohjalle laitettiin hiukan purua ja sen päälle olkia. Rouvistaan huolehtivan kukon tehtäviin kuuluu pesän valmistelu ja olki tai heinä on mukava rakennusmateriaali.

Yhteen kanalan nurkkaan laitettiin orsia kolmeen tasoon. Orret ovat ranteen vahvuisia pyöreitä puunoksia tai runkoja. Kun orret ovat hiukan eri vahvuisia ja mallisia, jokainen kana löytää varmasti itselleen sopivan nukkumapaikan. Korkein orsi on sen verran irti katosta, että isokin kukko mahtuu hyvin seisomaan orrella osumatta kattoon. Orret on laitettu portaittain ja alin on n. 1m korkeudessa. Omat tyrnäväläiset ovat olleet hyviä lentämään ja osa pyrähtää korkeimmalle orrelle suoraan. Orsia laittaessa on hyvä muistaa, että kana kakkaa orrelta, joten jos orret ovat liian allekkain, kanat sotkeutuvat helposti.

Kulku ulkotarhaan on ikkunan kautta, joten ikkunan eteen rakennettiin taso sekä tikkaat tasolle. Ikkunan ulkopuolella on myös laudasta ja poikkipuista tehty silta tarhaan, jotta kaikki pääsevät turvallisesti kulkemaan sisään ja ulos. Kanojen kulkua seuratessa on ollut mielenkiintoista huomata, että osa kanoista kulkee mieluiten kävelellen ulos ja sisään ja osa lentää ikkunalle lähes joka kerta.

Orsien, pesien ja tasojen lisäksi kanat tarvitsevat kylpypaikan, jossa on esim. hiekkaa, tuhkaa tai turvetta. Kylpyaineksen voi laittaa vatiin, laatikkoon tms. avoimeen astiaan, johon kana mahtuu hyvin. Ruokapuolen välineistöksi ostettiin juoma- ja ruoka-automaatit. Kalkki laitettiin alkuun vatiin, kunnes totesimme yhden kanoista kylpevän siinä jatkuvasti. Oikein kätevät ruoka-automaatit saa vanhoista saappaista leikkaamalla kärkeen aukon ja ruuvaamalla saappaan varrestaan seinään kiinni. Myöhemmin saapasautomaatteihin on laitettu puolitiiviste ja kalkki, kaura puolestaan on tarjolla isommassa, lattiamallisessa automaatissa ja osa kauroista heitellään pehkuun kuopsuteltavaksi. Juoma-astioina on ollut käytössä erillaisia kippoja, kuppeja, automaatti ja ämpäri sivuasenteisilla nipoilla. Kaikissa vaihtoehdoissa on ollut puolensa. Oleellista juomaveden kanssa on sen sijainti kanalassa. Kylpypaikan vieressä vesi sotkeutuu helposti. Myös nipat menevät kurjaan kuntoon. Ruokapaikalla käy myös välillä sellainen kuopsutus, ettei vesi ole siinäkään turvassa. Rauhallinen kohta kanalassa ja nosto lattiatasosta takaa parhaiten veden puhtaana pysymisen.

Seuraavaan postaukseen tulee virallisia koukeroita, joista jokaisen kanoja suunnittelevan tulisi olla perillä.

Sopivan maatiaiskannan löytyminen

Kun kanakuume iski, aloitin sopivan kanarodun etsinnän Munanetissä lukemalla läpi rotujen esittelyjä. Hyvin pian suomalaiset maatiaiskanat alkoivat tuntua meidän perheeseen parhaalta vaihtoehdolta ja eri kantojen joukosta lopullinen valinta tehtiin tyrnävänkannan ja ilmajoenkannan välillä. Vähitellen toiveet kanojen ominaisuuksista muninnan ja hautomisen sekä luonteen suhteen vahvistuivat. Vierailu naapurikunnassa asuvan tyrnävänkannan säilyttäjän luona osoitti "sen oikean" löytyneen ja samalla reissulla tehtiin varaus kolmesta kanasta ja yhdestä kukosta. Siitä alkoi monta kuukautta kestänyt kesän odotus ja kanalan suunnittelu.

Tyrnävänkanta on ilmeisesti kulkeutunut Varsinais-Suomesta Tyrnävälle. Sillä on epäilty olevan yhteiset juuret piikiönkannan kanssa, mutta tästä ei ole geenitutkimustuloksia ja tyrnäväläisiä pidetään omana kantanaan. Tyrnävänkanta kuului harvinaisimpiin maatiaiskanakantoihin, kunnes vuodesta 2007 alkaen kanta on kasvanut aktiivisten säilyttäjien ja poikastuottajien ansiosta. Vuonna 2013 tyrnävänkannalla oli toiseksi eniten poikastuottajia säilytysohjelmassa.

Tyrnävänkannan kanojen ja kukkojen värikirjo on laaja. Sävyjä löytyy tummasta vaaleaan, yksivärisiä, kirjavia ja eri tavoin kuvioituja. Jalat ovat sulattomat ja väriltään harmaat, sinertävät tai vaaleat, myös keltaisia jalkoja esiintyy. Ensimmäiset omat nuorikot aloittivat muninna n. 26 viikon ikäisiä eli hiukan keskiarvoa (24vk) myöhemmin. Tyrnikset munivat n. kahdeksana päivänä kymmenestä ja näin ollen kanat kuuluvat munijoina maatiaiskanojen parhaimmistoon. Munat ovat S- ja M-kokoisia, väriltään kermanvaaleista vaaleaan beigeen. Tyrnikset ovat myös hyviä hautomaan ja hautomisintoa sanotaan olevan lähes puolella kanoista. Omista kanoista kaksi seitsemästä on hautonut viimeisen puolen vuoden aikana ja näistä kanoista toinen kahteen kertaan.

Luonteeltaan meillä asuvat tyrnikset ovat olleet sosiaalisia, uteliaita, puuhakkaita ja melko rauhallisia. Kukot hoitavat hyvin omia parviaan ja kunnioittavat ihmistä. Aggressiivista käytöstä ei ole ollut lainkaan. Kanoja ei ole syötetty kädestä, sillä minusta on hyvä, etteivät kanat tule ihan jalkoihin pyörimään, varsinkin kun perheessä on myös pieniä kananhoitajia. Osa kanoista antaa silittää itseään, mutta sylikanoja näistä ei ole haluttu opettaa.